Lisää kuplia kombuchaan

Lisää kuplia kombuchaan


Kuinka saada kombucha kuplimaan?

Kuplat kruunaavat kombuchan ja yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä onkin, kuinka niitä saa lisää. Tässä ohjeet kauniin kuohuavan kombuhan valmistamiseen!

Kuplat syntyvät suurimmaksi osaksi toisessa fermentaatiossa. Poreiden metsästäjien tulee siis kääntää katseet pullotukseen ja sen jälkeiseen elämään, jolloin hiilihapon määrä kasvaa.

Kokeile seuraavat tavat kuplien lisäämiseksi: 

1. Hiiva on prosessin kannalta tärkeää, ja pullotusvaiheessa lisätehoja saakin hämmentämällä juomaa niin, että pohjalla oleva hiivasakka sekoittuu kunnolla nesteeseen ja päätyy pulloihin.

2. Lämpötilaa nostamalla voit auttaa hiivoja aktivoitumaan: yhden tai kahden asteen lämpötilan lisääminen voi huomattavasti tehostaa hiilihapon muodostumista. Jos et omista lämmitintä, hyödynnä lattialämmitystä tai lämpöistä paikkaa esim. jääkaapin päällä.

3. Hiivan ohella hiilihapon syntymiseen tarvitaan sokeria. Mikäli sokerin määrä on laskenut ensimmäisen fermentaation aikana hyvin alhaiseksi, ei kuplia toisessa fermentaatiossa välttämättä enää muodostu. Ratkaisu on pullotusvaiheessa lisätä hiukan (n. ½ tl) sokeria tai käyttää maustamiseen makeita hedelmiä kuten kiiviä tai ananasta, joista hiivat saavat käyttöönsä fruktoosia. Myös tuore inkivääri toimii hyvin. Anna pullojen olla huoneenlämmössä muutamia päiviä ja tarkkaile hiilihapon muodostumista. Mitä enemmän makeutusta on lisätty, sitä tarkemmin tilannetta kannattaa pitää silmällä. Avaa korkki päivittäin varmuuden vuoksi. Ajan kanssa oppii hyvän rytmin korkin raottamiselle, eikä sitä välttämättä tarvitse enää tehdä niin usein. Parempi kuitenkin pelata varman päälle, koska muuten lopputuloksena voi olla yllättävä kombuchasuihku.

4. Tärkeää on aina täyttää pullot mahdollisimman täyteen, ettei niihin jää ylimääräistä ilmaa. Tarkista myös, että pullojen patenttikorkit pitävät napakasti. Toisinaan korkkien tiivisteet ovat liian löysiä ja kuplat pääsevät karkaamaan.

Vaikka toinen fermentaatio on hiilihapon muodostumisen kannalta keskeinen, on myös ensimmäisellä fermentaatiolla väliä. Ensimmäisen fermentaation aikana käynnistynyt terve hiivakäyminen antaa hyvän pohjan sille, että hiivat jatkavat toimintaansa aktiivisena myös toisessa fermentaatiossa. Mikäli kombucha hieman sihisee tai kuplii pulloon kaadettaessa, on se hyvä merkki kuplien syntymisestä toisessa fermentaatiossa. Huolehdi siis sopivasta lämpötilasta ja kaikin puolin suotuisista olosuhteista valmistusprosessin alusta saakka!

 Katso vinkit kupliin myös videomuodossa.