translation missing: fi.accessibility.skip_to_text
Uusi blogi on avattu!

Uusi blogi on avattu!

Tätä on odotettu ja suunniteltu kauan, mutta sopiva aika on antanut odottaa itseään. Olemme jo pitkään halunneet kertoa itsestämme ja tekemisistämme enemmän ihanille asiakkaillemme, mutta panimon vauhdikkassa arjessa asia on lykkääntynyt: milloin on syynä ollut oikutteleva pullotuslinjasto, milloin muuttokiireet, milloin mikäkin. Mutta nyt scobyt kelluvat tyytyväisinä astioissaan ja Pirkkalassa on rauha maassa – on siis aika avata sanainen arkkumme. 

Tässä blogissa seikkailee koko The Good Guysin porukka: Ossi, Krister, Masa, Markus, Hanna ja Johannes sekä virallisena (joskaan ei täysin lahjomattomana) laadun tarkkailijana ”The Good Dog” Jaska the Husky. Me suhtaudumme intohimoisesti teehen, ystävyyteen, terveyteen, luontoon ja moniin muihin asioihin, jotka tuovat elämään iloa ja energiaa.

Missiomme on paitsi parantaa ihmisten elämänlaatua tuomalla markkinoille maukasta kombuchaa parhaista raaka-aineista, myös jakaa tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnin tueksi sekä edistää itse tekemisen ja hyvän jakamisen kulttuuria. Blogimme on perustettu näitä tavoitteita ajatellen.

Teen matka pelloilta panimolle ja kombuchan vaiheet käymisastioista kauppojen hyllyille pitävät sisällään lukuisia tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi. Instagramin ja facebookin kautta viestiessä paljon mielenkiintoista jää väistämättä pimentoon eikä kaikki hyödyllinen tieto tavoita kuluttajaa. Blogi sen sijaan on kanava, joka mahdollistaa niin laajemmat tarinan kaaret kuin kiinnostavan nippelitiedon - ja kaiken siltä väliltä. 

Täällä tulemme jakamaan tee-tietoutta hifistelijöille ja kombucha-reseptejä kotivalmistajien iloksi. Kerromme työstä panimolla, onnistumisista ja kompastumisista, uusista tuotteistamme sekä kiinnostuksen kohteistamme. Tapaat myös kummieläimiämme, ystäviämme, yhteistyökumppaneitamme ja globaalin kombucha-yhteisön jäseniä – sekä tietysti rakkaat, runsaslukuiset työtoverimme scobyt, joiden sielunelämästä jo yksin voisi kirjoittaa monta blogipostausta! 

Tervetuloa mukaan! 

The Good Guys Crew

Vanhin kirjoitus
Uusin kirjoitus
Sulje (esc)

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja saat 10% alennuskoodin kaikkiin verkkokaupan tuotteisiin! 

Age verification

By clicking enter you are verifying that you are old enough to consume alcohol.

Haku

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.
Osta nyt
FI